Tervetuloa :3

Blogi jyrsijämiehistä ja kahdesta pienestä naisesta, ja niiden elämästä, ja sillointällöin jostain maan ja taivaan väliltä :D

maanantai, 28. toukokuuta 2012

Rottien kuvatuksia & outolintu

Råttia
Nawwi mielipaikassaan unella :>

komea kihara :p


Ryhmäposetus :>

Tipuilua :>





Frankenstainista ihan kauniiksi :>

Frankke typy on nyt alkanut hieman muuttaa muotoaan, eikä ulkomuoto ole enää läheskään niin rottakenguru kuin penskana :D Korvat näyttävät sopusuhtaisemmilta ja pääkin on pyöreämpi :) Luonne ei kuitenkaan ole onneksi muuttunut mihinkään ja heti kun mahdollista lähteekin kimuli petteilemään ^^ Kun vain ei kävisi niinkuin tuon äidin toisen pikkuprinsessan kanssa .__. Tipu on minun sylissäni todella leppoisa ja antaa veivata vaikka miten, sitten kun joku vieraampi pyörittelee niin se hermostuu ja kuolaa  .D (Tipulla on ihan mahtava karva :p!)

Masukas Nawwi :> (vauvamaha? XD)
Poikahamsuista sen verran että Viksun kunto on parantunut huomattavasti ja Kurttu olisi valmis vaikka ulkkareihin :p Viksuttimen selkä on siis saanut paljon lisää lihasta eikä se muutenkaan ole enää niin ruipelo :) Naamasta se silti on vanhentunut huomattavasti ja karva on todella vaaleaa, naamasta melkein valkoista, kuntohan se silti on tärkein ja olen iloinen että kesä on vaikuttanut vanhukseen näin :> Kurtullakin on kevättä rinnassa ja se ilmestyy aina pyristelemään juoksupyörän päälle kun tuon jomman kumman naaraan huoneeseen .D

Haisulilaumassa kevät näkyy ilmeisesti lisääntyneenä nahisteluna... Pannarin takapuolessa oli 3 pikkutikkiä ja hännässä jäätävä vekki ._. Piinaa taas oltiin leuasta ja kaulasta vähän operoitu, jostain kumman syystä Nallisetä oli jälleen välttynyt arvilta :D Innostuin viikonloppuna tekemään Rotille kunnon pöperöt, jota kaikki kolme kiskoivat yhtäaikaa tohkeissaan :> Jauhikset annoin sitten myöhemmin enkä antanut Nallille kuin muutaman koska näyttelyssä tuli hieman noottia sen massukkaasta olemuksesta :'D Ja tuskin meillä nälässä eletään kun nuo "kaikkiruokaiset" ovat nyt kaikki niin diivoja että herneet ja maissitkin pitää kuoria ennen kuin niitä syö ._.

lauantai, 19. toukokuuta 2012

Näyttelystä kotiuduttu :)


Kurtullekkin tänään morsioita mietittiin muttei sopivia oikein
tuntunut vieläkään löytyvän :/ jospa ne ilmaantuisivat :)
Niin paljon purua ettei vedet pysy pullossa jos ei patentoi :D
Aamullahan sitä taas piti suunnata Liminkaan ja olipa hyvä että lähdettiin ihan ajoissa, tuli nimittäin käytyä 200km lenkki kun oikea risteys meni ohi :D 10min viiveellähän sitä paikalle ehdittiin ja elukat kerkesivät luokkiinsa. Tipu EH, Pannari EH & Tuomarin suosikki, Nalli EH ja Piina MH koska eräät isot rotat olivat eilen huomaamatta päättäneet kusta pienemmän päälle ja toisen iho näytti todella likaiselta :'D Tipu tosiaan oli ilmeisesti Satulla ihan moitteettomasti mutta Evellä tyttö oli hermostunut ja myöhemmin päätti maistella sormustakin ._. Rottien kanssa päätettiin kokeilla agilityäkin kun aikaa jäi vähän yli :> Nalli meni köydenkin todella hienosti ja pienellä motivaatiolla siinä on ainesta hienoksi temppusedäksi :D Kotiin ajeltiin oikeaa reittiä, Franken siskojen tappelulla tahditettuna :D Toisen niistä varaaja ei nimittäin ilmestynyt paikalle ja tytöt alkoivat näköjään kyllästyä toistensa seuraan pienessä lootassa :D Kotiin päästyä piti tietenkin ottaa heti Frankke syliin, ja typykkä oli ilmeisesti hieman loukkaantunut kun niin kylmästi hylkäsin sen aamulla :D Ilme nimittäin oli että EI KOSKE >:( olin että no joo ei sitten.. kohta hamsteri juoksee käden perään "emmää nyt oikeesti, hei mihin sää meet 8(" Siinä sitä taas syliteltiin ja Simban tullessa tyttö karahti purujen alla turvaan uutta hajua :>

torstai, 17. toukokuuta 2012

Frankenstain Karvaton kotona! :>

Frankke yllätti stalkkerin :D
Wonderland's Irén siis kotiutui tänään eläinten näyttelyhuollon yhteydessä :p väliaikaisesti penska asustaa minidunassa ja ensikuussa modaan sille samlan :3 Tuollahan tuo satiinipylly näyttää tyytyväisenä kaivelevan<3 Se on niin uskomattoman rauhallinen ettei sitä luovutusikäiseksi uskoisi o.O ja Frankenstain Karvaton ei enää todellakaan ole karvaton! Sille on kasvanut todella hieno tuuhea karva (satiini kun on nin ei tietenkään ihan mahdottoman :D) Hieno neiti siitä varmasti kehittyy ja odotan siltä lemmikkiluokissa paljon :>




Ainoa selvä kuva :D
SpiderHamster
Siinähän nuo merkit näkyy kivasti :)
Näyttelyhuoltoa ja rottatornin siivousta tosiaan tänään harrastettiin :) Nyt on rottien linna ja itse asukkaat putipuhtaita. Kaikilla oli kyllä paljon mielipiteitä kylvystä mutta hyvin nuo saatiin Even avustuksella pestyä, pienestä kakkaprotestista huolimatta :D eipä ole pissan hajuisia limanuljaskoja enää :D Vielä jäljellä olisi rexien nyppiminen jonka ajattelin tehdä huomenna tai tänään illalla + parin boksin putsaus, mutta siinä ei kauaa nokka tuhise :)






Täältä saakin käydä kurkkaamassa poikien kuvat tältä päivältä :D http://blog.wonderlandshamstery.net/ ja rottapyykin & kynsien leikkuun lisäksi tosiaan piipahdin Even hamsulassakin josta tässä joku päivä pitäisi tänne esitelmä tehdä kun ovathan kolme syrkkiäni sieltä kotoisin :3 Leikattiin siinä sitten kääpiöiden ja hiirten kynnet ja katsasteltiin mustia ja yhtä sinistä nakeroa :3 voi kun tuo J-poikue on niin pieni ja suloinen ^^

maanantai, 14. toukokuuta 2012

Syksyn poikueelle on jo nimiäkin mietitty niin julkaistaan vähän kattavampi tiedotus viimeisestä

Nimiteemana Talvi/Pohjoinen:
Poikasia väreissä: Hopeasoopeli, ms.valkoinen, luonnonvalkoinen, minkki, hopeaminkki, creme ja ps.creme

i.Hopeasoopeli, Wonderland's Figaro/ ii.Hopeakyyhkynharmaa, Mozart; ie.Hopeanharmaa umb. vkkk, Nilla
e.Hopeasoopeli vt, Kanashii/ ei. hopeanharmaa umb. vt.,Barefooted Snow Child; ee. creme vt., Lavender's Daydream

Banneria pitää hieman uudistaa lähiaikoina :D

Nallenaamalaan muuttaa jälleen uusi tyttö :> todella hyväluonteinen, rauhallinen käsiteltäessä ja vieläpä kaunis :> Kyseessä olisi lks hopeanharmaa Wonderland's Irén, jota olen Evellä ehtinyt jo pariin otteeseen käydä ihailemassa :)

Kasa hopsukkeita :>

Vielä ei ole myöskään varmaa muuttaako Simbakin tälläkertaa lomalla pysyvästi luokseni, kera toisen koiran joka sille pitäisi kaveriksi hommata että sen pystyisi yksin jättämään (kuulostaa melko pahalta, ja kyllä, olen hermoromahduksen partaalla tämän asian kanssa) isällä on nimittäin taas touhu mennyt ihan yli enkä haluaisi pelätä milloin koira juoksee auton alle, kun sitä pidetään keskellä kaupunkiakin irti eikä se pienenä idioottina halua joskus totella + nyt en saisi kuulemma kastroida omaa koiraani.. oli tuo pahanilmanlintu puhunut äidille että mielummin tappaa Simban kun antaa leikkuuttaa sen? Taas näitä vanhojen ukkojen höpätyksiä... Mutta jospa tämä kaikki vielä järjestyisi jossain vaiheessa eikä koko elämää tarvitsisi päälaelleen kääntää yhden ihmisen takia.

Sitten mukavampia asioita. Vapaa alkaa onneksi jo torstaina, jolloin seuraa rottatornin siivous ja ukkojen joukko- kynsienleikkuu/kylvetys :D:D Samalla pitäisi hiiriltäkin kynnet leikata ._. Evekin kävi tosiaan viikonloppuna kopeloimassa näyttelyynlähtiät, ja Nallilla kuulemma olisi parhaat mahdollisuudet pärjätä, kunhan kohdalle sattuu samanlainen mieliala mikä sillä koko viikonlopun oli :> Kikkurajätkien turkit kuulemma tuntuivat oudoilta, johon tosin keksittiin selityskin :D ja se helpottaa onneksi sillä kylvyllä.. Ei meinaan ole rotat puhtaimmasta päästä kun kuseksivat riipassa vaikka nukkuisivat kasassa :'D Tipun ensiesiintymistäkin jännitän kovasti :> syliin saaminen on neidin kanssa hieman haasteellista, mutta käsiteltäessä sitä saa pyöritellä ihan miten haluaa :)

Eläinaiheeseen liittyen vielä, keskiviikkona pitäisi taas Even seurana lähteä 4h-pieneläinkerhoa vetämään :D Kerhokerralla luvassa tietovisaa ja pelejä (*Even 4htätisensuuri vei lisäkommentin* :D) Mutta eiköhän siitä ihan mukavaa tule :>

keskiviikko, 9. toukokuuta 2012

pakollinen tilapäivitys :D

Tilanne tiivistettynä
Juuri kun kehuin blogissa että meillä ei ole tänään tapeltu niin Nalli heitteli Piinaa Furetin alakerroksessa, menin tietysti avaamaan alaluukkua, yläluukun jo ollessa auki, koska Pannari oli tutkimusretkellä. En kuitenkaan ehtinyt vielä kunnolla kumartua, mun tunsin tömpsähdyksen päässäni :''D Sekunnin murto-osan luulin että olin kolauttanut pääni kaltereihin, mutta... matkaa häkkiin oli 20cm.. tuon ajatuksen jälkeen tajusinkin mitä oli tapahtunut ja en voi muuta sanoa kun : jo oli Piinalla koominen ensimmäinen oma-aloitteinen syliintulo :D Siinä sitten korjasin hämmästyneen oranssin palleron pääni päältä ja repesin kunnolla :D harvemmin täällä lentäviä rottia näkee..

Vastapainoa hajoamiselle

Elukat ovat taas alkaneet käyttäytyä hitusen paremmin :D liekkö kyseessä se että karvalapset huomasivat äidin menettäneen hermonsa lopullisesti? Tipu tulee syliin jo paljon mukavammin ja Nalli-setääkin on nähnyt tavallista enemmän ulkona :> säpsymistäkään en ole OLLENKAAN tänään havainnut ?_? (mistähän nyt tuulee?) Kauempana kädestähän Nalli vielä pysyy kuin kikkurat, mutta hyvä että sekin on uskaltautunut nauttimaan päivästä riipassa :> Hiukan se pet-arvostelu kyllä vielä jännittää, mutta eihän sitä voi tietää miten käy jos ei kokeile :) kolmannen ajotunnin jälkeen karvalasten paimenena oleminenkaan ei ihan kevyttä ole joten tämän päivän kirjoitus jääköön vähän nopeammin luettavaksi kun nuo edelliset romaanit :D

herra hopeinen :3

.. ja herra hopeisen hyvin epätasaisesti värittynyt partneri  sir. peeps alot :D

Ei noista junnuista aina tiedä onko ne menossa vai tulossa ._.

Jotenki aina kun otan Nallista kuvaa niin jompi kumpi rex lapsista puskee eteen? :D
hyvä että tämän kuvan sai otettua kun jonkun kermahtava ahteri oli linssin edessä :>

Pappa alkaa olla laiska :D siinä oli vissiin hyvä torkkua

Muistutuksena vielä elukoitteni kasvattajille ja muille lukijoille että poikien + neidin kuulumisia saa aina kysellä jos kokee ettei saanut tarpeeksi infoa postauksesta :) muitakin kysymyksiä toki saa pistää, ja jossain vaiheessa olisi mukava tehdä kysymyspostaus jos vain arvon lukijoilla kiinnostus riittää kysellä :)

maanantai, 7. toukokuuta 2012

Taantuva rotta ja melkein taantunut hamsu, hyvä yhdistelmä näin viikko ennen näyttelyä

Jokaisessa taloudessa pitää olla yksi prinsessa ;>
Juu eli pitkään meni poikapoppoolla hyvin, liekkö asialla ollut tekemistä pienen varahäkin kanssa jossa kaikkien oli pakko tulla toimeen. Nyt taas Nalli on alkanut kiusata muita ja joutui taas "tyrmään" pahoinpideltyä toista kikkuraa.. Piina siis yleensä piippailevana osapuolena ja hiljaisen Pannarinkin selästä löytyi muutama vekki.. Käsittelykään ei tällä viikolla ole onnistunut oikein millään :/ Tuntuu siltä että kaverin poikaystävä on ainoa johon Nalli luottaa edes jonkin verran.. Aina minun sylissäni poika koittaa kamalasti räpistellä naama poispäin ja kohti häkkiä, juoksuttaessakaan ei ole mitään mahdollisuutta saada toista vapaaehtoisesti kiinni, tulee jo vähän Even pygmit mieleen.. :D Vähän aikaa sitten tosiaan näytti siltä että Nalli alkaa tuntea olonsa mukavaksi kun tosiaan sen kaverin ukon kanssa Nalli tulee todella hyvin juttuun ja näyttää välillä jopa hakevan turvaa painautuen hupparia vasten. Juoksuttaessakin sen sai syliin pari viikkoa takaperin. Mikään rottatornissa ei ainakaan omaan silmääni ole muuttunut joten vähän tuo käytös ihmetyttää.

Nallin tyrmään laitto on nyt alkanut mennä pakolliseksi pienestäkin älinästä sillä kikkurat näyttävät käyttäytyvän aivan eri tavalla riidan jälkeen. Piinaa ei saa maaniteltua putkesta höykkyytyksen jälkeen ainakaan 20minuuttiin ja Pannari ja Nalli välttelevät sillointällöin toisiaan ilmeisesti aivan suunnitellusti. Välillä taas Piina ja Nalli, sillointällöin koko konkkaronkka, näyttävät nukkuvan onnellisessa kasassa ja rapsuttelevan/pesevän toisiaan. Koitan nyt tarkasti noudattaa Lefun ohjetta noista aresteista, mutta enpä minäkään koulupäivän aikana ole jokaista riitaa näkemässä :/ Alkaisipa tuo meidän hopeinen komistus tajuta että rakastan sitä enkä halua sille mitään pahaa.. Olisi mukava sylitellä sen kanssa samalla lailla kuten kikkuroidenkin :) Mutta jos sen luonne tosiaan on tuollainen yhden ihmisen rotta niin ei sillekkään mitään voi, koitetaan nyt kuitenkin josko tämä tästä, ja virallinen arvostelu toisen käytöksestä täysin vieraalla ihmisellä (o ou :D) saadaan sitten Limingasta tämän viikon lauantaina.

Huomatkaa miestissit.

Nalli ei nyt tosin ole ainoa joka hieman temppuilee vaan Nallenaamalan uusin asukas Tipukin alkoi hetki sitten muuttaa mieltään siitä ovatko nuo ihmiset ihan niin kivoja :'D Hamsterilla tämä tietenkin on normaalimpaa joten en ota sitä niin henkilökohtaisesti kuin älykkäämmän eläimen, mutta kävi kyllä mielessä että mitähän tuomarit ajattelevat kun meikäläisen eläimet tekevät armottomia itsemurhaloikkia :'D Mutta rauhoittuihan se neitokainen vihdoin ja pääsin hampaat ja kynnetkin tarkastelemaan, eli eiköhän Tipu ihan hyvin pärjää, onhan se vielä niin nuori että pieni säpsyily katsotaan sormien läpi :)


Ja että jokaisesta tulisi tekstiä ei tietenkään parane unohtaa hamsterimiehiä :) Viksu on kuin poikanen saatuaan häkin tylsän terraarion tilalle :p se juoksee aivan hirmuisesti ja kiipeilee joka paikkaan, ruokakin maistuu paremmin ja pienen miehen katsekin on iloa täynnä :) Tosin viimeaikoina olen ajatellut että vaihdan ensi siivouksen yhteydessä Kurtun ja Tipun asunnot ._. Kurttumies (joka todella on miehistynyt ja hajurauhaset ovat kokoajan smänkissä Tipun katkujen takia? :DD) on hieman päässyt pyöristymään :D ehkäpä tuo tikkaiden kiipeily tekisi pojalle hyvää kun se ei tuosta juoksupyörästä niin kamalan innostunut ole ikinä ollut. Tipun taas saisin lopettamaan tuon hermoja raastavan kaltereiden jäystämisen ._. naaraiden tapa kun se kuulemma enemmän on :D Toivottavasti tuo Kurttu ei nyt tosiaan ihan muodottomaksi paisu kun seuraavat ulkkarit ovat vasta syksymmällä..

perjantai, 4. toukokuuta 2012

Himoshoppaaja iskee jälleen, ja hameilla on nyt hienot persoonasisustukset :>

On se kun muutenkin on huono rahatilanne ja vielä pitää lähteä eläinkauppaan heräteostoksille.. Tipu siis tämän tarpeettoman lellimisen kohteena :D Ostin tytölle uuden pesämökin jossa on ainakin rutkasti tilaa, ajattelin myös tulevaisuuteen senverran että mahtuu tyttö vaikka nakkienkin kanssa :> Sitten tosiaan tuli ostettua 4,90e ruokakuppi... ja niitä lilluu kotona nytkin vapaana :D (mutta se oli hieno ja punainen :< :D)

Valitettavasti Tipun ja Kurtun asumukset
eivät mahtuneet tähän päivitykseen, mutta koitan
lisätä ne otusten sivuille :>

Sitten näitä sisustuksia :p Viksu tosiaan pääsi taas asustelemaan häkkiin, ja toinen näyttikin heti pirteämmältä :) Häkin teemana näyttäisi olevan sirkus :D Kurtun boksissa pysyy sama rauhallinen teema ja purua on myyrämiehen kaivelutarpeisiin yleensä reippaasti (eli ei juuri tällähetkellä kun hajamielinen omistaja unohti viime siivouksen yhteydessä ostaa sen toisen paalin ._.) . Tipun terra on myös omaan silmääni miellyttävä ja juuri tytön tarpeisiin sopiva :) kiipeilypaikkojakin on mukavasti että neitokaisen lihaskuntokin pysyy hyvänä.

Tässä lähiaikoina sitten pitäisi saada siivottua rottien boksi ja oma lukaali kun viimeaikoina olen panostanut enemmän hamstereiden oloihin.. Rottien häkkihän on oikein virikkeellisessä kunnossa, vaikka Nallisetä päättikin tunittaa ylätason purujärjestyksen ja survoa aluspyyhkeen mökin suun tukkeeksi ja kulkee nykyään ikkunasta . :D + nykyään herään 6.30 siihen kun setä järsii mökin alareunaa.. pysyvätpähän hampaat hyvinä :D

Näyttelyiden lähestyessä mietin myös pitäisikö sitten jälki-ilmona iskeä rotat ja Tipu petteilemään. Tipun taidan ainakin viedä koska sen käsiteltävyys on parantunut huimasti, vaikka välillä pieniä itsemurhaloikkia tuleekin otettua :D Rotista en ole oikein varma kun paraskuntoinen rotta Nalli ei tule välttämättä juttuun vieraiden kanssa ja haluaa räpistellä pois jos ei ihmisestä pidä (hemmetin diiva :D) kikkurat taas ovat jokseenkin vekeillä Nallisedän kovan kurin vuoksi, mutta eivät niin pahassa etten niiden takia ilmoittaisi. Piina vain on hitusen verran löysähkö, löysähkö kuin lepakkorotta :D Ja Pannari aloittelee varhaista murkkuikää ._. Eli käsiteltäessä unelma mutta mitäs sanookaan herra kun katsot hampaita :D ... seurauksena jokakertainen suusta löytyvä kopterihäntä ._. Mutta muuta en voi todeta kun ovat nuo kaikki ukkelit +neiti ihania :)


-ja sitten se tärkein :D HAPPY BIRTHDAY WONDERLAND'S FIGARO! ehdinkin jo laulaa pojalle onnittelylaulun ja tekaisin terveellisen maistuvan kakun :> + synttärilahjaksi rottahamsteri sai riippaputken :D